lauantai 28. joulukuuta 2013

Talon maalauksesta

Erilaisia harmaan sävyisiä värilastuja oli jo edellisenä kesänä (2012) kerätty ja koitettu katsella mikä niistä ei taittaisi vihreään, ruskeaan, violettiin tai siniseen vaan olisi oikeasti harmaa.

Sävyistä päätimme lopulta testata seinään NSC S 3000-N ja Teknoksen ulkomaalaus värikartan TM 7612. Maaliksi haluttiin peittävä ja mahdollisimman pitkän huoltovälin omaava maali. Maalikaupassa myyjä suositteli maaliksi Teknoksen Eco Nordicaa.


Vasemmalla NCS S 3000-N ja oikealla TM 7162

Näistä kahdesta talon pääväriksi (harmaa) valittiin Teknoksen maaliin NCS S 3000-N ja tehosteväriksi (valkoinen) Teknoksen maaliin tikkurilan värikartan 619X.

Aurinkoisella ilmalla tuo harmaa taittaa kyllä jonkin verran siniseen, vaikka pitäisikin olla ns. neutraaliväri. Tyytyväisiä ollaan kuitenkin maalin sävyyn.


Talon maalaus jä meiltä vielä vaiheeseen, joten kuvia maalatusta talosta tulossa vasta ensi keväänä tai alku kesästä!

torstai 26. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvina -loka-joulukuu-

Tässä vielä kuvakollaasia Peltolasta vuoden 2013 loppu puoliskolta.


 
 
 
 

Vuosi 2013 kuvina - tammi-syyskuu-

Paljon saatiin aikaan, mutta paljon jäi myös tekemättä. Asiaa ei auttanut yhtään myöskään se, että miehellä ei tänäkään kesänä ollut ollenkaan kesälomaa.Toisaalta, mikä kiire tässä on. Kaikki aikanaan. Se realiteetti vain on huomioitava, että nyt elämme ruuhkavuosia pienten lasten, töiden ja harratusten ristipaineessa, joten raksaamiselle ja kodin laitolle ei jää niin paljon voimia ja aikaa kuin haluiaisi.  Leivottu ja leikitty sentään on. Alla tunnelmia ja mukavia hetkiä Peltolasta ja sen lähimaastosta vuonna 2013 kuvakollaasin muodossa.