keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Koirille koirala

Kesällä 2012 valettiin koirien talvilämpimälle asumukselle pohjalaatta. Viime kesänä siitä jatkettiin hommaa eteenpäin ja koiramme muuttivat uuteen taloonsa elokuun alussa. Kiitokset vielä miehen isälle avusta rungonpystytyksessä! Koirien talo ei ole vieläkään täysin valmis eli puuhaa riittää sen tiimoilta tulevalle keväälle. Vielä pitäisi viimeistellä ulkovuoraus, asentaa 2 ikkunaa, sähköistää, verhoilla sisäseinät ja -katto ja asentaa räystäskourut ja syöksyputket.


Koiralan pohja 26.7.2012


12.5.2013


Runko pystyssä 26.5.2013 

Sisähommia 29.6.2013
 
Sisähommia 29.6.2013


4.7.2013


20.7.2013


20.7.2013


20.7.2013


11.8.2013
 Tästä jatketaan taas keväällä.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Talon maalauksesta

Erilaisia harmaan sävyisiä värilastuja oli jo edellisenä kesänä (2012) kerätty ja koitettu katsella mikä niistä ei taittaisi vihreään, ruskeaan, violettiin tai siniseen vaan olisi oikeasti harmaa.

Sävyistä päätimme lopulta testata seinään NSC S 3000-N ja Teknoksen ulkomaalaus värikartan TM 7612. Maaliksi haluttiin peittävä ja mahdollisimman pitkän huoltovälin omaava maali. Maalikaupassa myyjä suositteli maaliksi Teknoksen Eco Nordicaa.


Vasemmalla NCS S 3000-N ja oikealla TM 7162

Näistä kahdesta talon pääväriksi (harmaa) valittiin Teknoksen maaliin NCS S 3000-N ja tehosteväriksi (valkoinen) Teknoksen maaliin tikkurilan värikartan 619X.

Aurinkoisella ilmalla tuo harmaa taittaa kyllä jonkin verran siniseen, vaikka pitäisikin olla ns. neutraaliväri. Tyytyväisiä ollaan kuitenkin maalin sävyyn.


Talon maalaus jä meiltä vielä vaiheeseen, joten kuvia maalatusta talosta tulossa vasta ensi keväänä tai alku kesästä!

torstai 26. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 kuvina -loka-joulukuu-

Tässä vielä kuvakollaasia Peltolasta vuoden 2013 loppu puoliskolta.


 
 
 
 

Vuosi 2013 kuvina - tammi-syyskuu-

Paljon saatiin aikaan, mutta paljon jäi myös tekemättä. Asiaa ei auttanut yhtään myöskään se, että miehellä ei tänäkään kesänä ollut ollenkaan kesälomaa.Toisaalta, mikä kiire tässä on. Kaikki aikanaan. Se realiteetti vain on huomioitava, että nyt elämme ruuhkavuosia pienten lasten, töiden ja harratusten ristipaineessa, joten raksaamiselle ja kodin laitolle ei jää niin paljon voimia ja aikaa kuin haluiaisi.  Leivottu ja leikitty sentään on. Alla tunnelmia ja mukavia hetkiä Peltolasta ja sen lähimaastosta vuonna 2013 kuvakollaasin muodossa.

 
 
  

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uutta vuotta vastaanottamaan

Joulunaika on ohi ja tänään toivotamme uuden vuoden tulevaksi. Meidän perheellä joulu meni mahataudin kourissa. Siitä selvittyämme käväisimme kuitenkin muutaman päivän sukuloimassa. Eilen kotiuduttiin reissusta ja tänään on tarkoitus ottaa uusi vuosi vastaan rauhallisissa merkeissä oman perheen kesken.

Joulua ei meillä tänä vuonna kovin laiteltu sairastelujen vuoksi. Joulutunnelmista onkin jo ihanaa siirtyä odottamaan kevättä ja lumien sulamista. Jouluisten kuvien saattelemana toivotan kaikille oikein antoisaa vuotta 2013!