keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kesäkuu meni ja heinäkuukin jo puolessa välissä

Aika rientää kovin nopeasti. Kesäkuun ensimmäisinä päivinä tehtiin minimaalisen etukuistimme jatkeeksi pieni terassi. Kuvat on otettu heti terassin valmistumisen jälkeen, joten kesäkukat ruukuissa ovat vielä pieniä. Nyt ne onneksi rehottavat täydessä loisteessaan.


Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa tehtiin myös polttopuita. Tontilta kaadetuista koivuista ehdittiin viime syksynä tehdä vain pari motillista puita. Nyt tehtiin kaikki rangat polttopuiksi ja kaadettiin muutama koivu lisää takapihalta. Takapihan varsinaiselle piha alueelle ei jätetty yhtää "luonnon puuta" kun koko tontti on joka tapauksessa puuston keskellä ja puita piha-alueiden reunamilla on yllin kyllin. Reipas työmies pinosi kaikki polttopuut puolessa työpäivässä aivan yksin.


Taas uusi kasa risua. Kaksi isoa kasaa oli jo ennestään tontin reunalla.

Tuossa kivikasan kohdilla on jo tällä hetkellä koiralan pohjavalu. Katsotaan millä aikataululla saadaan koiruleille talvilämmin asumus. Siitä lisää myöhemmin.



Koivut kaadettu takapihan laidalta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti