maanantai 26. joulukuuta 2011

Seinäpinnat tasoitettu ja maalattu

Viime ja edellisellä viikolla seinät saivat maalipinnat ja nyt odotellaan tapetoijaa paikalle. Kaikki tapetit eivät ole kuitenkaan vielä saapuneet Haukiputaan Värisilmästä (Designtalon pintamateriaalitoimittaja) niinpä tapetointia ei myöskään aloitettu aaton aattona kuten Designtalolla oli ajatuksena. Borås tapeterin tapetit otettiin DT:n kautta. Näistä Lace-mallisto ei kuulunut vakio sisustusmateriaalivalikoimaan ja ilmeisesti siksi toimitus hieman kestää. Loput tapetit (lastenhuoneisiin ja eteiseen) ostettiin itse paikallisesta oma kylän rautakaupasta ja läheisen isomman kaupungin K-raudasta. Kaikkiin makuuhuoneisiin tulee 1 seinä tapetilla ja loput seinät on maalattu valkoisella (Tikkurilan F497 paperi). Katsomme myöhemmin kun huoneet saadaan sisustettua/kalustettua, halutaanko lasten seinät maalata jollain muulla värillä kuin valkoisella. Tässä vaiheessa mennään kuitenkin hyvin vaaleilla pinnoilla.

Olohuoneen seinät maalattu. Tapetit puuttuvat vielä.

Tyttären huone. Tapettia tulee vielä tuolle seinälle missä on tuo pieni ikkuna.

Keittiö. Seinissä maalina Tikkurilan harmaa X487 laasti. Näyttää kovin vaalealta hmm..., mutta oli luonnossa hieman tummempi kuin tässä kuvassa.  No tällä mennään eipähän ainakaan pimennä huonetta tuo maalisävy.

Meillä alkaa olla kohta vilskettä tässä väliaikaisasunnossa, sillä 13.12 syntyi 10 suloista koiranpentua. Toistaiseksi asunnon saunaan viritetty pentulaatikko riittää kävelemään opetteleville pikkuisille, mutta varmaan jo viikon tai viimeistään kahden päästä ei tuo laatikko enää riitä heille temmellyskentäksi.






2 kommenttia:

  1. Liityin lukijaksesi, kun huomasin, että teille on tulossa vähän samaa värimaailmaa kuin meille ja takkakin lähes sama. Me tullaan 1-2kk jäljessä, joten kiva nähdä, miltä teidän pinnat valmiina näyttää! Tsemppiä taloprojektiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempityksestä ja tervetuloa lukijaksi:) Tämä blogi on ollut lähinnä päiväkirjaa meidän perheelle raksausajasta. Sen takia postaukset eivät välttämättä ole niin "viihteellistä" luettavaa. Tuleeko teillekin Designtalo? Toivottavasti näistä jutuista on teille jotain hyötyä ja onnea teillekin projektiinne!

    VastaaPoista