maanantai 28. marraskuuta 2011

Viime viikon tapahtumia

Sähkötöiden lisäksi tapahtui viime viikolla myös muuta pientä edistystä mm. tavaralähetysten muodossa.

Listatalolta saapuivat kaikki katto- ja saunapaneelit. Meidän vastuullahan on kantaa tietyt tarvikkeet kuten mm. nämä paneelit sisään sateelta suojaan Designtalon ohjeistamalle paikalle. Onneksi kuljettaja soitti lähetyksestä muutamaa tuntia aiemmin ja ehdimme paikalle kantamaan tuhannen kiloa tavaraa sisälle. Kuljettaja oli kovin ihmeissään kun lähettäjän kirjoittamassa purkuohjeessa oli mainita, että vastaanottajan täytyy purkaa lasti autosta. Ilmeisesti on jotain ongelmaa ollut joskus näissä Listatalon lähetyksissä kuljetusyhtiön, lähettäjän ja vastaanottajan välillä.

Jokunen tiili tuli myös viime viikolla kannettu sisälle kun hieman aikataulusta jäljessä saimme Tiilerin takkatarvikkeet työmaalle. Voi sanoa, että huh huh! Nyt on 3500 kg takkaa punnerrettu sisälle. Isäntä toki teki tässä urakassa suurimman työn. Tänään pääsi muurari sitten aloittelemaan takan muurausta kun oli tiilet nätistä nenän edessä ryhmiteltynä.


Tiilerin takkalähetys

Melkoisesta palapelistä rakentuu tulisijamme. Eikä tässä kuvassa tosiaankaan näy kaikki tiilet ei edes puolet...

Jihuu, siihen se Terhimme kohoaa. Takan sydänosaa olohuoneen keskeltä kuvattuna. Tähän muurataan vielä kuorikerros ympärille. Eteinen ja kaunis työmaaovi näkyy hämyisesti taustalla vasemmalla ja keittiö oikealla. 

Tähän tulee leivinuunin luukku.
Timpurit asensivat räystäslaudat ja julkisivulaudat paikalleen sekä tekivät kuistille lattian ja portaan. Pyysin Virolaista timpuriporukkaa tekemään yhden lisäaskelman, mutta ainakaan vielä sitä ei ole kukaan tehnyt. En tiedä tuliko joku kielimuuriongelma vai tekevätkö lisäaskelman sitten samalla kun tekevät kodinhoitohuoneen portaat valmiiksi.

Sunnuntaina kävimme isäni ja mieheni kanssa vetämässä muutamia omia sähkövetoja mm. satelliittiantennikaapelit neljään rasiaan ja putkitukset mahdollisille lisäpalovaroittimille.

Putkimiehiä ei ole edelleenkään näkynyt tekemässä korjauksia. Näin ollen timpurit eivät pääse levyttämään seiniä eikä puhallusvilloja voida ottaa. Tänään soitin työpäällikölle ja hän lupasi taas olla yhteydessä LVI-työnjohtoon. Pyysin häntä ilmoittamaan minulle kun saa putkareiden aikataulusta selkoa. Eipä ilmoitusta ainakaan tänään kuulunut. Sen verran työpäällikkö kuitenkin hommiaan hoitaa, että saatiin sovittua työmaapalaveri torstaille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti