keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ei mennyt ihan niin kuin piti - viikon 9 ja 10 tapahtumia osa 2

Takuukorjausmies tuli paikalle keskiviikkona 7.3 tarkoituksena asentaa liesituuletin ja hoitaa muut pikkuhommat, jotka olisivat kuuluneet timpureille/kirvesmiehille. Liesituuletin on meidän omahankinta, jolloin se olisi kuulunut meidän asennettavaksi. Olin sopinut RG Design-talotekniikan putkareiden kanssa sen liittämisestä hormiin. Putkarit eivät kuitenkaan liitosta tehneet silloin kun talolla ahersivat, sillä emme olleet asentaneet liesituuletinta seinään seinästä puuttuvan vaakakoolauksen ja juuri samalla kohdalla seinän toisella puolella sijaitsevan ryhmäkeskuksen takia. Lisäksi iv-putki oli jo tällöin väärässä paikassa, josta se siirrettiin nykyiselle edelleen väärälle paikalle. Takuukorjausukkeli sai liekkarin seinälle (on muuten vinossa, siis ei vaaterissa!!!), mutta vain huomatakseen, että iv-putken päälle ei saanut asennettu rst-peitelevyjä, sillä liesituulettimen iv-putki oli väärässä kohdassa suhteessa keittotasoon. Saunankuituvalojen holkkeja hän ei saanut asennettua.  Paneeleita pitäisi poistaa katosta ja tämän tulisivat timpurit tekemään.

8.3 pidettiin käyttöönottotarkastus. Kalusteasentaja oli tullut aikaisin aamusta paikalle tekemään asennuksia olettaen putkimiehen tulevan asentamaan puuttuvaa khh:n hanaa heti aamusta. No eipä putkaria talolla torstaina näkynyt. Turhaan oli herännut kalusteasentaja klo: 4.30 aamulla. Kuitenkin klo:10.45 kun rakennusvalvojan kanssa asioita läpi käytiin oli talolla vielä hyvinkin keskeneräistä. Takuukorjaaja ja kalustemies pyörivät talolla ja työnääniä kuten porausta ja sahausta oli "ilmassa". Selvisimme tarkastuksesta läpi muutamaa pikkuhuomautusta lukuunottamatta. Talotikkaita pitäisi lyhentää (tästä oli huomautettu DT:lle jo vastaavamme toimesta aiemmin ja DT luvannut Vesivekin tulevan tekemään lyhennyksen.) ja keittiön ja ph:n välisestä seinästä puuttui rakoventtiili. Meidän kontolle tuli myös lisätä khh:n ja oh:n ulko-ovelle jonkinlaiset väliaikaiset portaat/korokkeet, jotta pudotus maahan ei olisi niin jyrkkä. Etuovelle isäntä oli jo kyhännyt trukkilavoista väliaikaisen askelman, mutta myös khh:n ja oh:n ovelle sellainen vaadittiin. Kesällä meillä on tarkoituksena rakentaa terassia khh:n ovelta oh:n ovelle (lounais-seinustalta luoteis-seinustalle) ja sen takia mitään pysyviä porrasratkaisuja ei tähän hätään ole tehty.

 
Väliaikaiset etuoven raput. Pojalla koiran kanssa riehumisen seurauksena naarmu naamassa.

Jotain posititiivista. Olen tosi tyytyväinen talon valoisuuteen. Ihan himpun verran harmittaa keittiön ikkunoiden koko. Ne olisivat voineet sittenkin olla sen 10 cm leveämmät. Luonnonvaloa kyllä riittää silti, joten se ei ole iso harmituksen aihe. Eteisen pikkuisen neliöikkunan haluaisin joskus sitten suurentaa kun yläkertaa aletaan värkkäämään.

Kalusteasentajan jälkeen keittössä ja khh:ssa näytti tältä. Tilanne on edelleen melkein samanmoinen. Khh:n allas on tosin nyt saanut hanan ja liesituulettimen iv-putki peiteputken, mutta se on aivan vinossa. Näyttää edelleen aika keskeneräiseltä eikö?







9.3 saunan kuidut saatiin kuntoon purkamalla hieman kattoa. Samalla saatiin moitteita työpäälliköltä omien valaisimien käytöstä. DT teki kuulemma meille kuuluvaa hommaa kun asensi meidän itse hankkimiamme valaisimia. En ymmärrä!!! Olen kyllä sähkömiehille maksanut omien valaisimien kytkennästä eikä kukaan silloin sanonut, että ne olisi meidän itse pitänyt asentaa kattoon sähkäreille valmiiksi. Samalla moitittiin myös meidän liesituuletinta, jossa on liian kapea peiteputki iv-putkelle. Kuulemma DT:n liesituulettimessa on leveämpi peiteputki, jolloin iv-putki voi olla reilusti vinossa ja se peittyy liesituulettimen peiteputken taakse. Tekivät siinäkin kuulemma meidän hommia kun nyt asensivat liesituulettimen meille, vaikka se oli meidän oma hankinta. Olisihan me liekkari itse seinään asennettu, mutta kun se vaakakoolaus puuttui, seinän takana oli ryhmäkeskus ja iv-putki oli vinossa. Iv-putki oli nimittäin jo kerran siirretty tälle nykyiselle edelleen virheelliselle paikalle.

Illalla putkimiehet olivat käyneet asentamassa khh:n hanan. Heidän oli myös määrä siirtää liesituulettimen iv-putki oikeaan kohtaan. Kuinkas sitten kävikään... Kuva kertokoon...

Liekkarin putki vinossa ja myös koko hökötys vinossa.
 10.3 lauantaina olimme ajatelleet alkaa asentaa välitilalaattoja. Talolle tultuamme huomasimme kuitenkin, että vettä ei tullut. Heti ajatukset kohdistuivat putkimieheen, joka oli edellisenä iltana talolla käynyt häärimässä. Tutkittiin kaikki  "mahdollinen" useamman ihmisen voimin ja luultiin pumpun sanoneen poks.

12.3 maanantaina vettä ei tullut edelleenkään ja sovittiin D-talon työpäällikön kanssa talon luovutuksen siirtämisestä torstaille 15.3. Listoittaja kävi ahertamassa khh:n kattoon ja keittiöön liesituulettimen viereen puuttuvat kattolistat. Oli sitten listoittanut liesituulettimen ympäristönkin, vaikka koko hökötys on aivan vinossa. Tuosta listoituksesta ei nyt ole kuvaa. Täytyy tänään käydä nappaamassa kuva. Illalla tuli meidän sähkäri tutkimaan pumpun ja ei siitä mitään vikaa löytynyt. Ja kappas ,syynä vesiongelmaan olikin hyvin perinteinen vika eli putki jäässä. Ei tarvinnut kuin muutama minuutti pitää lämppäriä huoltokaivossa ja jo tuli vesi taloon. Ensi kesänä täytyy eristää huoltokaivo sekä kaivon ja talon perustuksen välinen matka huolella. En ymmärrä miten kellään ei tullut näin yksinkertainen syy mieleen. Jotenkin yhdistettiin ongelma vain siihen putkariin, joka oli pe iltana talolla käynyt

Ei mennyt ihan niin kuin piti - viiikon 9 ja 10 tapahtumia osa 1

Viime päivityksestä on taas vierähtänyt.

Keskiviikkona 29.2 viimeistelymies tuli asentamaan listoja, laminaatteja, lauteita ja väliovia. Hyvää työtä teki ja sunnuntaina 4.3 oli niiltä osin valmista. Työn jälkeen oltiin siis tosi tyytyväisiä.




Saunan seinät ja katto käsiteltiin itse Supi Arctic saunasuojan sävyllä 5123 Kiruna.

1.3 oli edelleen kalusteissa puutteita ja sekasotku keittiön lattialla melkoinen. Keittiökalusteista oli mm. 2 kpl seinäkaappia asentamatta seinästä puuttuvan vaakakoolauksen takia, koristelistoja puuttui, jää-/pakastekaapin ja mikron yläpuolella oli väärän kokoinen peitelevy, yhdessä vetolaatikossa liian iso etulevy (isompi kuin alapuolella olevassa laatikossa), altaan alta puuttui etulevy, astianpesukone oli asennettu mutta niin, että pistotulppa oli väärässä kaapissa (kaapissa jossa ei ole pistorasiaa!!), astianpesukoneen etulevy oli asentamatta ja muutama muu pieni juttu.  Keittiön lisäksi kalusteita puuttui khh:sta, sillä kaappeja oli irrotettu Ecowatin asennuksen takia. Lisäksi allas ja hana puutui khh:sta. Khh:n kattolistat puuttuivat myös asentamattomien kalusteiden takia. Edellä mainittujen lisäksi liesituuletin oli asentamatta. Saunan kuituvaloja ei oltu asennettu loppuun, sillä holkit eivät mahtuneet niille porattuihin reikiin. Lisäksi oli muutamia muita pieniä vikoja mm. maalivammoja ikkunoissa, silikonisaumoja puuttui yms.

Keittiö  ja khh vielä vaiheessa
 
Allas ja hana asentamatta, 1 kpl kaapin ovia puuttuu (puuttui toimituksesta), vasemmalta seinustalta lisäksi purettu 2 kpl kaappeja pois Ecowatin asennuksen takia, kattolistat puuttuu.
 
Keittiön kaaosta.
2.3 oli KVV- ja IV -tarkastus rekennusvalvonnan kanssa. Ei oltu siinä itse paikalla, mutta iloiset uutiset saatiin elikäs läpi meni:) Jätevesijärjestelmäkin oli ok, vaikka ympäristösihteerin lausunto oli mitä oli eikä siitä oikeen saanut selvää pitääkö jotain vielä tehdä maasuodattamolle vai ei.

Käyttöönottotarkastus oli varattu torstaille 8.3 ja työpäällikkömme lupaili suurin piirtein kaiken olevan siihen mennessä valmiina. Loput puute-/virhelistalla olevista asioista korjattaisiin sitten mahdollisiman pian luovutuksen jälkeen. Alunperinhän hän oli lupaillut, että käyttöönottotarkastus/talon luovutus olisi voinut tapahtua jo 6.3...heh...heh. Talonäyttöä meillä ei pidetty/pidetä. Se oli alunperin tarkoitu pitää juurikin tuolloin 6.3.  Pidin tosin ITSE YKSITYISEN TALOESITTELYN jo 17.2 eräälle pariskunnalle talomyyjämme pyynnöstä. Ei siinä mitää mukava pariskunta oli kyseessä, mutta aikaa homma vei sen 1,5 h ja olivat vielä myöhässä mikä tosin on inhimiilistä. Mutta ei siltikään ollut niin helppo homma hoidettavaksi kahden eläväisen lapsen kanssa.

6.3 pidettiin vastaavan ja DT:n työpäällikön kanssa palaveri tekemättömistä hommista ja ilmaisin halumme talon luovutukseen vasta maanantaina 12.3, jolloin suurin osa töistä olisi tehtynä. Emme haluaisi, että nyt viime metreillä alettaisiin hosumalla taloa valmiiksi saattamaan. Vasta tällöin saimme kuulla, että keittiön välitilan laattaa ei meille asennettaisi, koska laattaa ei oltu otettu DT:n kautta. Oltiin saatu omasta laatasta jo hyvitystä 10 e/m2, joka sisälsi myös laatan asennustyön. Tää on tätä muuttovalmiin rakentamista. Mitään materiaaleja ei kannata hommata itse sillä niistä tuntuu aiheutuvan vain ikävyyksiä ja hyvitykset pois jätetyistä materiaaleista ovat todella surkeita! Todella mukavaa... että ihan 2 päivää ennen alunperin suunniteltua talon luovutusta meille tällainenkin asia kerrotaan. Olin luullut, että välitilan laatat ovat asentamatta sen takia, että keittiöstä puuttui vielä pari seinäkaappia seinältä. Huh huh... tästä alkoi reklamaatiosoittelut, mutta kaipa meidän on tyydyttävä siihen, että DT:n aliurakoitsijan ei tarvitse asentaa asiakkaan itse hankkimia laattoja, jos haluaa olla oikein v-mäinen. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että emme ole tosiaankaan ainoita DT:n asiakkaita joilla on oma välitilalaatta. Kaiken lisäksi olemme jo jättäneet kokonaan välitilalaatoitukset pois wc:stä ja khh:sta. Ei auta muu kuin alkaa itse laatoituspuuhiin.