lauantai 24. syyskuuta 2011

Tontinraivausta heinä-elokuussa

Kiireet alkoivat heti elokuun alusta painaa päälle kun maaurakoitsijamme ilmoitti tuovansa koneen tontille jo 12.8 alunperin 1.9 sovitun aloituksen sijaan. Mieheni oli heinäkuun viimeisinä päivinä vasta hieman aloitellut tontin raivaamista raivaamalla ryteikköä raivaussahalla matalaksi. Kaikki isommat koivut olivat vielä pystyssä ja risukkoa pitäisi vielä raivata lisää.


Tästä aloitettiin 29.7


Muutaman tunnin jälkeen
 
Perustusten teon oli määrä alkaa 19.9. Aikataulussa pysyminen olisi kuitenkin kiinni rakennusluvan saamisesta. Mieheni ja veljeni raivasivat tonttia vk 32 alussa mieheni muutamana vapaapäivänä. Raksan organisointia ja hommien sujumista hankaloitti juuri se, että asuimme toisella paikkakunnalla 140 km:n päässä.




9-10.8.2011
  
Niinhän siinä kävi, että raivaushommia ei ehditty saada aivan valmiiksi ennen kaivinkoneen tuloa. Jonkin verran jäi raivattavaa vielä vastaavalle mestarillemme. Hän onneksi avuliaasti kävi heilumassa moottorisahan kanssa tontilla maaurakoitsijan jo aloitettua työnsä. Puut luvattiin hänelle tästä vaivasta palkaksi.

Sähköliittymä oli tilattu 21.6 toimitusajalla 8 vk. Jakokeskuksen oli määrä olla tontin rajalla 15.8. Sähköyhtiö oli aikataulussa ja 12.8 keskus nökötti pystyssä. Maakapelia tuodessaan sähköyhtiö paransi samalla meidän tietä, jee!




Nyt vaan kavuri tontille mylläämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti